Blogi

Millaiset valinnat ohjaavat ajankäyttöäsi? Entä uskomukset? Miten tarttua kaikkein tärkeimpiin tehtäviin? Tai toimeen ylipäänsä? Ajankäyttö ja siinä kehittyminen ovat moniulotteisempia teemoja kuin äkkiseltään ajattelisi. Coachina olen päässyt todistamaan vertaistuen ja yhteisten oivallusten voimaa esimerkiksi valmennusryhmien pohtiessa...

Jokainen uudessa työssä aloittava kaipaa perehdyttämistä. Vaikka perehdyttäminen vie aikaa, siihen kannattaa aina panostaa. Hyvä perehdytys lisää positiivista työntekijäkokemusta ja vauhdittaa onnistunutta työnteon aloitusta. Perehtyjä tutustuu prosessin aikana paitsi tehtäviin, työn tavoitteisiin, ohjeisiin ja työkaluihin myös työyhteisöön,...

Mikä muuttuu, kun siirryt asiantuntijatehtävistä esihenkilöksi? Miten tuet uuden roolin sujuvaa haltuunottoa? Monella uudella esihenkilöllä on - aikanaan myös itselläni oli - asiantuntijatausta. Vuosien tai vuosikymmentenkin mittainen. Asiantuntijanakin olet saattanut vetää tiimejä ja projekteja, johtaa ihmisiä ja asioita, mutta esihenkilörooli tuo...

Asiakkaiden ja ystävien puheissa tietotyöläisen arkea kuvaavat usein sanat kaaos, kiire, viestitulva, päällekkäiset palaverit ja jatkuva muutos. Ja tuttuja ne ovat itsellenikin. Välillä on kivakin tuntea olonsa kiireiseksi. Valitettavan usein kuvioon alkaa kuitenkin pikkuhiljaa hiipiä mukaan väsymistä, turhautumista, kyynisyyttä, ärtymystä tai...