Mille annat aikaasi?

23.03.2023

Millaiset valinnat ohjaavat ajankäyttöäsi? Entä uskomukset? Miten tarttua kaikkein tärkeimpiin tehtäviin? Tai toimeen ylipäänsä? Ajankäyttö ja siinä kehittyminen ovat moniulotteisempia teemoja kuin äkkiseltään ajattelisi. Coachina olen päässyt todistamaan vertaistuen ja yhteisten oivallusten voimaa esimerkiksi valmennusryhmien pohtiessa ajankäyttöön liittyviä kysymyksiä. 

Jäsentelen seuraavassa aihetta neljän otsikon avulla: valitse ja rajaa, suunnittele, toteuta sekä reflektoi.

Valitse ja rajaa

Aika ajoin on hyödyllistä tarkastella, mihin kaikkeen aikaasi käytät. Listallesi kertyy varmasti monenlaista: enemmän ja vähemmän mieluisia juttuja, omassa päätäntävallassasi olevia asioita ja sellaisiakin, joihin et juuri voi vaikuttaa.

Valinta sen suhteen, pääseekö asia ylipäänsä agendallesi - mille annat aikaasi - on tärkeä. Siihen saattavat vaikuttaa monet tekijät esimerkiksi arvoista ja uskomuksista velvollisuuksiin ja vastuisiin. Välillä joudut ehkä rajaamaan ja sanomaan "ei" mukavillekin menoille, jotta aikaa jää myös levolle. 

Suunnittele

Miten suunnittelet ajankäyttöäsi? Ajankäytön suunnitteluun löytyy paljon ohjeita, vinkkejä ja työkaluja, kuten priorisointi, kalenterointi, todo-listat, Eisenhowerin matriisi jne. jne. Aiheesta tosissaan innostuva saattaakin löytää itsensä aikamoisen himmelin ääreltä.

Suunnittelu kannattaa pitää riittävän yksinkertaisena. Kun otat kokeiluun vain yhden uuden käytännön tai työkalun kerrallaan, suunnitelma pysyy ylläpidettävänä ja intoa riittää myös suunnitelman toteuttamiseen. 

Toteuta

Miten sinä tuet suunnitelmasi toteutumista? Millaisissa tilanteissa olet onnistunut? Mikä tuntuu palkitsevalta?

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja monet ajankäytön oppaat vannovatkin täsmällisten tavoitteiden ja toimenpiteiden nimeen. Kun tiedät milloin ja mitä alat tehdä, saattaa toimeen tarttuminen helpottua. 

Myös tarvittavien dokumenttien tai varusteiden kokoaminen edellisen päivän päätteeksi madaltaa aloittamisen kynnystä seuraavana aamuna. Tai esimerkiksi Pomodoro-menetelmän mukaiseen lyhyeen, keskittyneeseen työskentelyyn sitoutuminen. 

Reflektoi

Oman ajattelun ja toiminnan reflektointi on paitsi hyödyllistä myös mielenkiintoista. Erityisen antoisaa reflektointi on toisen ihmisen tai ryhmän tuella. Esimerkiksi valmennusryhmissä vertaistuki, kuulluksi tuleminen ja sen huomaaminen, että muutkin painivat samojen haasteiden ja kysymysten kanssa, on usein koettu merkityksellisenä, innostavana ja helpottavanakin.

Mitä uutta oivalsit? Mistä kiität itseäsi? Mitä kehität jatkossa? Mitä opit?