en

en-Perehdytystä valmentavalla otteella

17/03/2022

Kesätöiden kuumin hakuaika on käynnissä. Muutaman kuukauden kuluttua kesätyöntekijät saapuvat - yksi elämänsä ensimmäiseen työpaikkaan, toinen suoriutumistaan jännittäen ja kolmas ehkä itsevarmoinkin elkein. Oletko perehdyttäjänä pohtinut, kuinka merkityksellisessä roolissa olet esimerkiksi työelämän untuvikon kanssa? Ja miten voit kehittyä tehtävässäsi?

Juttelimme ystävän kanssa kesätöihin suuntaavista nuoristamme. Kuinka kullanarvoinen perehdyttäjän kannustava ja ystävällinen asenne on ensimmäisinä päivinä ja viikkoina. Ja kuinka musertavalta toisaalta tyly kohtelu voi tuntua vieraassa ympäristössä ja uusissa tehtävissä. Tämä toki pätee muidenkin kuin nuorten kohdalla ja muutenkin kuin kesäaikaan.

Valmentava asenne ja vuorovaikutustyyli sopivat työpaikoilla paitsi johtamiseen ja kollegojen väliseen vuorovaikutukseen, myös perehdyttäjälle. Valmentavalla asenteella ongelmien sijaan haetaan ratkaisuja ja huomio kiinnitetään perehdytettävän vahvuuksiin ja kasvun tukemiseen.

Perehdytyksessä uudelle työntekijälle on väistämättä paljon neuvottavaa ja kerrottavaa ja  valmentavalla otteellakin on paikkansa. Millaista kokemusta sinulla on vastaavista tehtävistä? Miten toivoisit itseäsi kohdeltavan työtoverina?  Millaisia toteutusvaihtoehtoja mieleesi tulee tämän tehtävän hoitamiseksi?

Valmentava ote tukee perehdytettävän omaa ratkaisukykyä ja motivaatiota. Siitä tulee myös arvostettu ja luotettu olo. Kesätyöntekijät - ja uudet työntekijät muutenkin - ovat tulevaisuuden tekijöitä ja työnantajamaineen sanansaattajia. Toimintatavat, joille hyvät tyypit saadaan sitoutettua, vahvistavat organisaation menestystä pidemmälläkin tähtäimellä.

Jos organisaatiossasi halutaan vahvistaa perehdyttäjien valmentavaa otetta, tervetuloa mukaan huhti-toukokuun tilaisuuksiin tai räätälöidään yhdessä teille sopiva kattavampi valmennus.